Oletko koskaan yksinäinen?

Uusi elämäntilanne

Luulisin jokaisen ihmisen kokevan jossain vaiheessa elämää yksinäisyyden tunteita. On elämäntilanteita jotka aiheuttavat yksinäisyyttä ja yksi näistä on varmasti silloin kun perheeseen syntyy lapsi ja koko maailma mullistuu pienen nyytin myötä tai näin ainakin omalla kohdallani sain huomata. On täysin selvää, että elämässä tapahtuu suuri muutos sillä työ-ja/tai opisleluyhteisö sekä useat muut ihmissuhteet jäävät vauvan syntymän jälkeen vähemmälle tai hetkeksi kokonaan pois. Myös voimavarojen ja vauvan tarpeiden vuoksi useat muut ihmissuhteet saattavat muuttua tai ainakin hetkellisesti elää hiljaiseloa. Usein niin ihanaa kun vanhemmuus onkin se aiheuttaa myös yksinäisyyttä sillä se muuttaa sosiaalisia suhteita vääjäämättä jollain tavalla. Osalla se muuttaa niitä hyvin paljon ja osalla vähemmän, mutta varmaa on se ettei muutokselta voi välttyä.

Lähtökohdat ja niiden vaikutus

Ihmisiä on lähtökohtaisesti hyvin erilaisia kuten jokainen meistä tietää, osa meistä kaipaa jatkuvasti ihmisiä ympärilleen ja osa taas ei. Minä lukeudun ehdottomasti näistä ensimmäiseen vaihtoehtoon ja olen luonteeltani hyvin sosiaalinen sekä rakastan ihmisiä ympärilläni joten on ollut selvää heti ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen ettei elämäni olisi samanlaista kuin ennen ja minun olisi sopeuduttava suureenkin muutokseen sosiaalisessa elämässäni.

Minä ja yksinäisyys 

Olen aina rakastanut sitä, että tapahtuu ja saan olla lähellä ihmisiä. Työni on myös pitänyt huolen siitä, että olen jatkuvasti ihmisten kanssa tekemisissä. Vapaa-ajan kohokohtia on ollut nähdä ystäviä ja perhettä sekä viettää hyvin sosiaalista elämää. Lasten tulon myötä olen todella joutunut  pitämään huolta etten ”erakoidu” ja jää yksin. Minäkin silti olen välillä kokenut yksinäisyyttä ja kaivannut sosiaalisia kohtaamisia ja varsinkin spontaaneja sellaisia sekä aivan pelännyt tilannetta jossa jäisin aivan yksin vauvan/ lasten kanssa. Tämä on vaatinut oikeasti paljon työtä itseltäni eikä se ole mikään itsestäänselvyys, että olen saanut ylläpidettyä sosiaalisiasuhteita näinkään hyvin. Lasten myötä kun ei voi enään aivan hetken mielijohteesta tehdä asioita ja hypätä matkaan parissa minuutissa kuten ennen. Lähtöjä ja menoja on suunniteltava ennakkoon ja muutenkin päivässä täytyy olla rutiineja jotka omalta osaltaan rajoittaa myös menemisiä. Enään ei onnistu yhtäkkiä venyttää iltaa ja jäädä pidemmäksi aikaa venymään kylään lasten kanssa illalla kuten ennen lapsia pystyi tai lähteä yhtäkkiä jonnekin ilman ennakointia. On otettava huomioon, että mukana on kaikki tarvittava tai se että kohteesta löytyy kaikki lapsille tarvittava kuten ruokaa, puhtaat vaatteet, vaipat ym. Tai jos lähden matkaan ilman lapsia on siitä sovittava ennakkoon lasten isän tai jonkun muun kanssa ja joskus tämäkin voi peruuntua viime hetkellä vaikka se olisikin sovittu etukäteen.

Olen kaiken tämän keskellä tänä päivänä kuitenkin yllättynyt siitä kuinka vähän olen tuntenut syvää yksinäisyyttä jota todella pelkäsin kuten jo aiemmin mainitsin. Olen jopa yllättynyt siitä kuinka hyvin viihdyn aivan itsekseni ja siitä kotona vain nukkumassa käyneestä ihmisestä on tullutkin hyvin kotia rakastava ja siellä viihtyvä ihminen. Toki olen yksinäisyyttä tuntenut ja ajoittain kipeästi kaivannut ihmisiä vierelleni, suoranaista suruakin olen kokenut välillä siitä etten enään voi nähdä ja kulkea niin vaivattomasti kuin ennen lapsia. Olen tehnyt henkisesti paljon töitä tämän eteen ja antanut itseni kokea näitäkin tunteita ja sanoittanut niitä ääneen sekä oikeasti päättänyt vain lähteä ihmisten ilmoille ja tehdä töitä jotta sosiaalinen elämäni pysyisi tyydyttävällä tasolla minulle. Olen rehellisesti nähnyt hyvin paljon vaivaa, että meillä käy ihmisiä sekä me/minä vastavuoroisesti käyn myös itse heidän luona tai otan luurin käteeni ja kyselen kuulumisia. Tämä vaatii oikeasti jokaiselta joustavuutta ja aktiivisuutta. Ei kukaan tule ovelta hakemaan tai ylläpidä yksipuolista ystävyys-/perhesuhdetta näin se vain on. Vaikka kuinka olisin ruuhkavuosissa kiinni ja minulla olisi kädet täynnä lapsia ja kotia ei ole oikein verhoutua sen varjoon ja olettaa, että kaikki vain haluaisi elää minun ja lasteni ehdoilla enkä minä joustaisi omista menoistani/rutiineistani koskaan. On oivaltamista huomata, että tässäkin asiassa kaikki on lopulta itsestä kiinni.

Jokaisella on omat tapansa

Jokainen vanhempi itse asettaa rajat sille kuinka paljon haluaa/ ehtii/ pystyy/ jaksaa nähdä ihmisiä. Tottakai on hyvin luonnollista, että vanhempi haluaa pyhittää enemmän aikaa perheelle ja omalle lapselleen ja voimavarat eivät riitä ylläpitämään samassa määrin sosiaalisia suhteita kuin ennen ja tästä syystä voi kokea myös yksinäisyyttä, mutta ei huonoa omaatuntoa sillä tämä on asia jonka jokaisen läheisenkin pitäisi ymmärtää eikä asettaa paineita tämän suhteen, tässä pätee hyvin samat säännöt kuin muutenkin elämässä ”et voi tietää toisen elämästä ennen kuin elät sitä itse joten et voi myöskään elää tai arvioida sitä”.

Ääneen puhuminen

Olisikin todella tärkeää, että tämmöisistä tunteista voisi avoimesti puhua ääneen ja kertoa läheisille omista tunteistaan sekä siitä miten ja miksi esimerkiksi et ehdi aina nähdä tai soittaa  jotta he tietävät ja voivat reagoida sekä mahdollisesti auttaa tämmöisessä tilanteissa. Mikäli koet suurta yksinäisyyttä vähintään ammattilaisille kannattaa puhua josta pitäisi viimeistään saada apua sekä työkaluja itselle vaikeaan tilanteeseen. Kenenkään ei kuulu jäädä missään elämäntilanteessa yksin.

Hyväksyminen

Pienten lasten kanssa olen itse hyväksynyt tietyllä tavalla sen, että elämä on muuttunut paljon sosiaalisessa suhteessa. Olen puhunut avoimesti asiasta lähimmille ja antanut varmasti osittain myös vertaistukea ja saanut sitä ympäriltäni kiitettävästi. En ole halunnut sitä tilannetta jossa jäisin totaalisesti yksin asian kanssa ja siitä syystä olen tästäkin asiasta hyvin avoin ja halusin avata tännekin sen sillä joku voi saada tästä itselleen lohtua tai vertaistukea myös. Minä koen, että omalta kohdaltani suurin pelastus on se, että omistan vierelläni niin paljon ihania ihmisiä jotka ovat kulkeneet ja kulkevat edelleen rinnallani jokaisessa elämänvaiheessa sekä toinen todella tärkeä asia on ollut työ jota olen saanut onnekseni tehdä aina mieleni mukaan lasten ollessa hyvin pieniä tai viimeisillään raskaana omien voimavarojeni mukaan, täten olen siis myös saanut ylläpidettyä sosiaalista elämää. En myöskään vähättele ollenkaan tänä päivänä sosiaalisenmedian positiivista vaikutusta. Some on minulle todella tärkeä tapa pitää yllä myös sosiaalisia suhteita ja hyvin matalan kynnyksen paikka tuomaan ihmisiä lähemmäs joka päivä. Minulle some ainakin on tuonut paljon uusia ihmisiä elämääni ja rikastuttanut sitä monella tapaa myös tässä elämäntilanteessa. Sieltä olen löytänyt ihanaa vertaistukea ja ihmisiä jotka varmasti jäävät elämääni.

Toinen toista varten

Vanhemmuus on todella asia jonka myötä niin moni asia muuttuu ja olisikin hienoa, että jokainen saisi kokea sen tuomat tunteet avoimesti. Voisin väittää, että ääneen sanomalla toinen toisillemme myös vaikeita asioita voimme tukea toisiamme ja antaa siten lohtua myös. On asioita joihin voi varautua ja niitä johon ei. Tunteet ja niiden kokeminen on yksi niistä asioita joka voi yllättää tuoreen vanhemman ja jokaisen lapsen yksilöllisyys myös vaikuttaa paljon siihen miten elämä lapsen tulon myötä muuttuu. Sopeutuminen tapahtuu ajan kanssa ja vanhemmuuteen sekä sen tuomaan elämänmuutoksen jokainen kasvaa omassa tahdissa ja erilaisten tunteiden myötä.

Kiitos kun kuljet kanssani tätä matkaa.🤍

-Maiju