Hae
Minulta sinulle

Neljäs kesä raskaana

Kesä on taas täällä ja ajatelkaa tämä on nyt neljäs kesä kun olen myös raskaana. Tämä kesä poikkeaa kuitenkin muista raskauksista siinä määrin etten ole pian lähdössä synnyttämään eikä kesä mene aivan viimeisillään raskaana ollessa. Nyt onkin siis ihana saada nauttia kesästä yhdessä perheen kanssa ja olenkin ottanut täyttä lomaa jopa sen kaksi viikkoa joka sattuu meille miehen kanssa samaan aikaan.

Olemmekin tuolloin menossa yhdessä reissuun jonka teemme asuntovaunulla. Maha on vielä sen verran inhimillisen kokoinen, että sen kanssa jaksaa vielä hyvin touhuta eikä pitkä istuminen autossakaan hirvitä. Asuntovaunulla menemme ensimmäisen kerran lasten syntymän jälkeen ja sitä rehellisesti odotan tosi paljon toki myös jännitän miten se menee. Tarkoitus olisi kiertää sillä Suomessa monipuolisesti ja nähdä samalla ystäviä ja sukulaisia matkanvarrella.

Myös muutama miniloma on mahtunut kesään jolloin ollaan mökkeilty. Toisella kertaa omalla mökillä juhannuksena ja nyt juuri olemme ajamassa kotiin toiselta minilomalta jonka saimme viettää upeissa puitteissa Hailuodossa. Oli tosi mukava palata pitkästä aikaa näihin maisemiin joissa nuoruudessa tuli enemmän käytyä.

Kesä on mielestäni parasta aikaa sillä valon määrä antaa energiaa, ihmiset ovat hyvällä tuulella ja kesällä on ihanan huoletonta liikkua ulkona eikä tarvitse koko ajan miettiä mitä lapsille esimerkiksi puet päälle. Tältä kesältä odotankin kiireettömyyttä, aurinkoisia päiviä, rentoa yhdessä oloa sekä luonnossa liikkumista.

 

Tässä vielä muutamia kuvia meidän kesältä tähän mennessä.

 

Ihanaa kesää juuri sinulle! 🔆

 

Parhain terveisin

Maiju

 

 

Kodin merkitys

Olen monesti miettinyt kuinka suuri merkitys minulle on kodilla. Koti on minulle ehdottomasti se paikka jossa täytyy saada olla oma itsensä ja tuntea olonsa hyväksi. Se ei ole paikka jonka pitäisi näyttää jonkun toisen silmissä hienolta tai siellä pitäisi olla tietyllä tavalla asetellut huonekalut jotka ei tuntuisi omalta. Koti on se paikka jossa on muistot ja jossa niitä luodaan lisää. Samalla paikka johon kaikki rakkaat ovat aina tervetulleita ja ovet ovatkin heille aina auki. Siellä on tilaa rakkaudelle, keskusteluille ja myös surulle sekä suurille tunteille. Se on turvapaikka jossa lapsilla on varmasti turvallista kasvaa ja kehittyä. Siellä saa leikkiä ja siellä saa oppia uutta. Kodissa ei ole mitään ajateltu niin etteikö se kestäisi kulutusta tai sitä pitäisi koko ajan varoa. Koti on myös täynnä merkittäviä tavaroita sekä muistoja ja niitä on ripoteltu kodissamme jokaiseen huoneeseen. Niillä kaikilla on todella suuri merkitys meille ja ne ovat henkilökohtaisia. Koti on ehdottomasti turvasatama ja sitä on rakennettu ja muokattu vuosien saatossa sellaiseksi paikaksi jossa on myös tulevaisuudessa hyvä olla.  Usein mietin olenko koskaan oikeasti valmis lähtemään tästä kodista joka sisältää niin paljon muistoja sillä onhan juuri tässä talossa kaikki lapsemme kasvaneet ja syntymästä asti asuneet. Nämä seinät ovat siis nähneet paljon. Tietenkin jos jossain vaiheessa me täältä lähdemme on lohdullinen ajatus ettei nuo muistot koskaan sydämestä lähde ja paljon on merkittäviä tavaroita jotka siirtyisi vain uuteen osoitteeseen. Tosiasiahan on se, että ihmiset sen kodin lopulta tekevät eivätkä seinät.
Laitan tänne muutamia kuvia itselleni mieluisimmista asioista

Tässä on ehdottomasti minulle yksi merkittävimmistä asioista kotona nimittäin taulut lapsistamme jossa näkyy heidän nimensä, syntymäpäivänsä, pituus sekä paino ja piirros on tehty syntymämittojen mukaan realistisessa koossa. Nämä ovat minulle hyvin rakkaat taulut jotka todella säilytän aina kunniapaikalla kodissamme. Nämä taulut löysin Gallerix kautta josta löysin kotiimme myös muita ihania tauluja joista voi rakentaa tauluseiniä. Nämä kyseiset taulut ovat uniikkeja ja siitä syystä niin tärkeitä. Mikäli kiinnostuit näistä tauluista niitä löytää täältä: Syntymäjulisteet



Tämä piano on minulle todella rakas. Olen saanut tämän itse lahjaksi kun olin kymmenen vuotias ja silloin kun muutin tähän kotiin sain sen vihdoin omaan kotiini. Tätä pianoa soitetaan meillä hyvin usein. Lapset rakastavat sitä ja toivon, että opettelevat soittamaan sitä. Oma isäni on taitava soittamaan pianoa ja itsekin osaan soittaa joten tämä tuo meille paljon iloa. Toivon saavani siirtää tämän pianon aina sinne missä asummekin.

 


Takka on yksi meidän kotimme ihanista elementeistä. Tuli ja takan tuoma lämpö on ihana ominaisuus kotonamme. Tulta on todella rentouttava katsella ja pimeneviin iltoihin takka tuo ihanaa tunnelmaa.




Makuuhuone on sisustettu niin, että siellä olisi mahdollisimman rentouttava ja lämmin tunnelma. Makuuhuone on yksi lempihuoneistani meidän kotona. Makuuhuoneen suhteen olen vaihtanut sisustusta lukuisia kertoja aina fiiliksen ja toiminnallisuuden mukaan. Välillä tässä makuuhuoneessa on nukkunut koko perhe joten täällä on ollut pinnasängystä taaperon omaan sänkyyn. Tällä hetkellä makuuhuoneessa nukkuu meidän lisäksi ainoastaan Paulus eli meidän kuopuksemme.



Keittiö on ehdottomasti kotimme sydän. Rakastan ruuan laittamista ja keittiössä vietämme eniten aikaa perheenä. Tässä äidiltäni perimällä pöydällä syödään, askarrellaan ja vietetään niin arkea kuin juhlaa. Tämän pöydän ääressä on jaettu niin iloja kuin suruja. Pidän erityisen tärkeänä, että ainakin kerran päivässä koko perhe istuu saman pöydän ääreen hetkeksi ja siinä jaetaan päivän kuulumiset ja syödään yhdessä.


Muutama vuosi sitten rakensimme lasituksen jonka saa lämpimäksi myös talvella. Tämä lasitus on ollut aivan pelastus lasten kanssa. Joka kerta kun puen lapsia ulos tämä on käytössä sillä tähän saan helposti vaunut ja nostettua lapset vaunuihin ennen lähtöä. Myös tunnelmointiin niin kesällä kuin talvella tämä tila on aivan omiaan. Tämä on meille kuin toinen olohuone.

Lastenhuone on vielä huone joka hakee lopullista järjestystään. Tämä on huone joka elää jatkuvasti lasten kasvun ja tarpeiden mukaan. Tulevaisuudessa tarvitsemme lisää lastenhuoneita tämän yhden lisäksi. Olemmekin alkaneet suunnitella laajennusta ja tällä hetkellä ennen laajennusta voimme vielä tehdä työhuoneestamme yhden lastenhuoneen lisää.