Meidän elämä on hyvin täynnä touhua ja siinä tuppaa aina sattua ja tapahtua. Alunperin ajattelin tehdä tämän postauksen siitä kuinka meidän arkemme on lähtenyt käyntiin Peten eli lasten isän palattua töihin isyyslomalta vaan nyt taidankin kertoa teille siitä kuinka yhtenä päivänä jälleen kaikki muuttui täysin arvaamatta ja tämä päivä oli nyt juuri se perjantai 13. päivä.

Ehdimme siis tyttöjen kanssa olla pari päivää kotona kolmestaan ja kaikki meni todella kivasti kunnes pahamaineinen perjantai 13. päivä oli todella se huonon onnen päivä meille. Perjantaina aamupäivällä ystäväni tuli lastensa kanssa käymään meillä ja jo heidän ollessa vielä meillä tunsin kuinka oloni alkoi mennä huonommaksi ja kivut vatsassa alkoivat siltikin ohitin niitä hyvin sillä ajattelin niiden olevan vain täysin viattomia ohimeneviä kipuja. Otin särkylääkettä, mutta ne eivät hellittäneet siitä huolimatta. Ajattelin, että odottelen hetken ja laitan Milan päiväunille sekä levähdän itsekin sen mitä voin sillä aikaa vauvan kanssa, mutta kivut vatsassa alkoivat käydä sietämättömiksi aivan hetkessä. Vauvaa imettäessä silmissäni alkoi sumentua kivun myötä ja silloin pieni paniikki hiipi takaraivoon. En pysyisi kohta enään tolpillani oli soitettava ambulanssi vaikka kovin järjenvastaiselta se tuntuikin siinä hetkessä kun edellisenä päivänä tai edes pari tuntia sitten tämmöisestä ei ollut tietoakaan.

Ambulanssin soitettuani Pete lähti myös tulemaan kotiin töistä ja minä makasin olohuoneessa vauvan vierellä odottamassa apua. Ambulanssilla ei onneksi mennyt kauan aikaa kun se jo saapui pihaamme. Kivut pahenivat ja sain niihin helpotusta vähän vahvemmalla kipulääkkeellä joka annettiin minulle kotona kanyylin kautta. Pete saapui kotiin ja minä lähdin yksin kohti sairaalaa. Kipu ei missään vaiheessa kovasta kipulääkkeestä huolimatta poistunut joten tiesin jo siitä, että nyt kaikki ei ole kunnossa.

Saavuimme sairaalaan ja ensimmäisenä minut tutkittiin gynekologisella puolella ja todettiin ettei kipuni johtuneet ainakaan synnytyksestä tai siihen liittyvistä asioista (synnytyksestäni oli vasta kolme viikkoa joten oli syytä epäillä, että jokin synnytyksen jälkeinen tulehdus olisi aiheuttanut kipuja) Kivut veivät minut jo sekavaksi ja minun oli vaikea ottaa kontaktia katseellani joten päädyttiin siihen, että minä siirryn neurologiselle osastolle jatkotutkimuksiin. Minulle tehtiin neurologisia testejä ja minusta otettiin laajat verinäytteet joista selvisi, että leukosyytit olivat koholla josta oli syytä epäillä tulehdusta. Sain lähetteen vatsan alueen ultraan johon jäin odottamaan pääsyä. Kivut eivät lakanneet missään vaiheessa päinvastoin ne vain voimistuivat vaikka sain jatkuvasti kipulääkettä. Pääsin vihdoin röntgeniin ja tästä seurasi piinaavat tunnit jolloin odotin tuloksia siitä mitä kuvissa oikein näkyi.

Reilun neljän tunnin päästä ja siinä vaiheessa kun aloin olemaan todella kipeä ja peloissani sain vihdoin vastauksia. Minulla oli umpilisäkkeen tulehdus joka vaatisi akuuttia leikkausta ja minut siirrettiin kirurgiselle osastolle. Osastolla minä sain tiedon, että minut pyrittäisiin leikkaamaan vielä saman illan / yön aikana ja olin helpottunut. Odotin vuoroani ja olin tässä vaiheessa ollut syömättä ja juomatta koko päivän ja olo oli toiveikas leikkaukseen pääsystä.

Valitettavasti sain puoleltaöin tiedon ettei minua leikattaisi vasta kun aamulla. Jäin siis osastolle yön yli ja aamulla pääsisin leikkaukseen. Leikkaus oli ensimmäisenä jonossa aamulla ja minut vietiin saliin heti kahdeksalta aamulla. Leikkaus oli itsessään nopea ja se tehtiin tähystämällä. Heräsin leikkauksesta vasta puolenpäivän aikaan ja olin tokkurassa. Itse leikkauksesta en todellakaan tiedä mitään. Kipuja oli siinä määrin, että sain useamman kerran kipulääkettä suoraan kanyylin kautta. Suurin toiveeni oli, että pääsisin kotiin mahdollisimman pian sillä kotona minua odottaisi vastasyntynyt vauva ja pieni taapero sekä tietenkin mieheni. Toipuminen onneksi tapahtui toivotusti ja sain luvan kotiutua vielä samana päivänä.

Nyt olen ollut kotona yhden päivän leikkauksen jälkeen ja olen onnekas kuinka hyvin pystyn jo kivuiltani olemaan. Minulla on usean viikon toipumisaika leikkauksesta joka tarkoittaa sitä, että tarvitsen apua kotona lasten kanssa, mutta voisin kuvitella vointini lähtevän hyvin paranemaan sillä voin jo nyt todella hyvin ottaen huomioon kuinka vähän aikaa leikkauksesta on kulunut. Arkemme siis muuttuu siitä kun Pete lähti töihin siihen, että hän jää töistä vielä hetkeksi pois ja auttaa minua nyt kotona lasten kanssa kunnes olen taas toipunut tästä ja selviän itsekseni.

Nyt suurimpana haaveena olisi vain se, että me pysyisimme terveenä ja saisimme nauttia tästä vauva-ajasta. Siltikin olen todella kiitollinen siitä, että olen toipumassa ja minun leikkaukseni onnistui eikä kyse ollut tämän vakavammasta asiasta.

Hän syntyi 20.7. klo.22:28 painaen 3858g ja pituutta hänellä oli 50cm. Täydellinen tyttö joka vihdoin oli minun sylissäni!

Synnytys

Synnytys kesti reilu 4h ja oli kokemuksena hyvin kaunis ja eheyttävä. Lähdin 20.7. kovan ponnistuksen tarpeen takia näytille noin klo.15.00 ja oltuani viikon latenssivaiheessa jo 5cm auki olin varma, että nyt synnytän autoon. Mila nukkui päiväunia ja meidän täytyi herättää hänet ja pakata autoon koko perhe sitten lähdimme kohti sairaalaa josta soitin synnyttäjien vastaanottoon ja kerroin tilanteen, he ohjasivat meitä ajamaan suoraan oven eteen josta tulisivat pyörätuolilla noutamaan minut ja viemään suoraan synnytyssaliin mikäli en synnyttäisi jo autoon (siis apua ajattelin kuullessani tuon lauseen!) Siinä mentiinkin sitten koko perhe yhdessä vauhdilla kohti sairaalaa ja Mila kevensi hienosti muuten jännittynyttä tunnelmaa autossa kysymällä minulta kun siinä hänen vierellään puuskuttelin  ”äiti, mitä puuhaat?” Siinä meinasi kovin naurattaa muuten totisen tilanteen keskellä. Mila on huikean huumorintajun omaava tyttö kyllä ? Saavuttuamme sairaalan pihaan hoitajat tulivat ja ottivat minut kyytiin pyörätuoliin josta mentiin vauhdilla synnytyssaliin ja minut riisuttiin ihan yhtä vauhdilla, pyydettiin asettumaan sängylle selälleen ja sillä samalla sekuntilla jo katsottiin mikä tilanne oli kohdunsuulla. Uskomatonta kyllä olin vasta reilu 5,5 cm auki (olin siis auennut vain 0,5cm) synnytys ei  siis ollut vieläkään käynnissä täysin, mutta kotiin minua ei enään päästetty ja jäimme odottamaan josko supistukset tihenisivät lisää ja avautuisin ponnistusvaiheeseen spontaanisti. Tässä vaiheessa sovimme Peten kanssa, että Mila menee hoitoon kummitädille ja Pete järjestää asiat kotona ja tulee saliin heti kun ennättää. Kätilö oli todella ihana ja kyseli minun toiveitani liittyen synnytykseen sillä nyt meillä oli hetki aikaa yhdessä miettiä mitä kivunlivievitystä mahdollisesti käyttäisimme ja miten mitä muuta toivoin synnytykseltä. Toiveeni oli edellisen synnytykseni oltua todella kivulias ja hallitsematon (varmasti liittyen käynnistykseen)oli ensimmäisenä, että saisin kivut siedettäviksi ja pystyisin itse olemaan toimintakykyinen loppuun saakka ja muutenkin synnytys olisi rauhallisempi eikä niin raju. Toivon kovasti spontaania tai ainakin lääkkeetöntä käynnistystä jos käynnistykseen päädyttäisiin vaikka tiesin ettei näihin asioihin voi kovinkaan paljon vaikuttaa. Milan kohdalla käynnistys aiheutti todella nopeasti etenevän synnytyksen jossa kivut olivat hallitsemattomat ja lopulta jouduin melkein hätäsektioon vaan onnekseni viimeisellä mahdollisella hetkellä  sain ponnistettua sen verran, että saimme hänet syntymään alateitse imukupilla. Nyt teimme suunnitelman kätilön kanssa jossa lievittäisin kipua ensin mahdollisuuksien mukaan hengittelemällä ja sitten suihkulla ja ammeella josta sitten siirryttäisiin ilokaasuun ja vahvempiin kivunlievityksiin mikäli kokisin ne tarpeelliseksi. Toivoin myös, että minulle kerrottaisiin hyvissä ajoin mitä lievityksiä missäkin vaiheessa olisi mahdollista saada eikä tulisi tilannetta jossa kivunlievitys olisi jo myöhäistä synnytyksen etenemisen vuoksi. Jäimme odottamaan lähtisikö supistukset nyt tiheämmäksi ja synnytys etenisi vaan mitään ei tapahtunut useaan tuntiin kohdunsuulla supisteluista huolimatta ja päädyimme kalvojen puhkaiauun. Kalvot kätilö sai puhkaistua aivan todella helposti ja varmasti pian olisivat puhjenneet itsekseen ja lapsivesi olisi tullut. Kalvojen puhkaisuun ei sattunut ja lapsivettä alkoi tulemaan runsaasti puhkaisun jälkeen. Synnytys käynnistyi lähes heti kunnolla kun kalvot oli puhkaistu noin klo. 19.30 kun ja sitten lähdinkin supistelemaan hyvin tiheästi ja kivuliaasti. Pyysin melkein heti ilokaasun jolla sain hyvin hallittua kipuja supistusten vain tihentyessä (tässä vaiheessa unohdettiin amme ja suihku sillä supistuksia tuli niin tiheästi koko ajan ja en kokenut mukavaksi enään lähteä pedin luota mihinkään). Ilokaasun teho riitti pari tuntia kunnes pyysin lisää kivunlievitystä ja sain pudentaali puudutuksen joka paikallisesti puudutti alapään tämä auttoi noin puoli tuntia ja sitten alkoi olla kiire spinaalipuudutukselle sillä olin auennut niin nopeasti. Halusin myös spinaalin ja saatuani sen olin täysin kivuton ja valmis ponnistamaan pienen maailmaan. Ponnistusvaihe oli kivuton sekä todella nopea ja sain hyvin voimia siihen kätilön ja Peten tutkiessa minua. Tuntui kuin olisin todella turvassa ja sain aivan rauhassa tehdä työtä jotta saisin pienen mahdollisimman pian syliin.  Ponnistus ei kestänyt kuin 8 minuuttia ja sitten hän syntyi. Syntyessään selvisi, että napanuora oli kiertynyt pään ympärille ja siitä syystä lopullinen käynnistyminen ei ollut tapahtunut spontaanisti sillä napanuora oli kiristänyt ja laskeutuminen oikeaan asentoon oli tästä syystä vauvalle vaikeaa. Vauva oli syntyessään sinertävä ja hänet hierottiin virkistymään, hetken kuluttua kuului maailman ihanin parkaisu ja hän virkosi ja nostettiin suoraan rinnalleni. Siinä hän nyt oli, täydellinen pieni tyttömme ? Sydän täyttyi välittömästi onnesta ja olin todella kiitollinen siitä, että saimme kokea näin kivuttoman ja ihanan synnytyksen . Jäimme yhdessä perheenä saliin pariksi tunniksi ja siitä siirryin vauvan kanssa vierihoitoosastolle ja Pete lähti yöksi vanhempieni luokse lähelle sairaalaa.

Kotiutuminen

Ensimmäinen yö meni täysin imettäessä ja tutustellessa pieneen ihmeeseen. Vauva sai hyvän imuotteen ja imetys lähti hyvin käyntiin. Seuraavana päivänä kysyin kotiutumista sillä koin, että koti olisi meille paras paikka missä saisimme rauhassa tutustua koko perhe pieneen ja levähtää. Vauva oli niin hyvin toipunut synnytyksestä ja minä myös joten pääsimme kotiin jo alle vuorokauden ikäisenä. Mila ja Pete saapuivat hakemaan minut ja pikkusiskon kotiin. Olin todella onnellinen nähdessäni Milan ja siitä varsinkin kuinka hellästi hän katsoi pikkusiskoaan kuin toivottaakseen uuden perheenjäsenen tervetulleeksi kotiin vihdoin. Kotiutuminen oli tällä kertaa hyvin luonnollista ja vointini oli paljon parempi kuin ensimmäisen synnytyksen jälkeen. Kotona ehdimme viettää illan yhdessä ja pyrimme pitämään kaikista rutiineista kiinni jotta Milalla olisi turvallinen ja hyvä olla. Vauva oli todella rauhallinen ja söi rinnalla tiheästi joten se auttoi myös sopeutumista eikä Mila ollut ollenkaan mustasukkainen. Milan mennessä nukkumaan päädyimme siihen, että minä ja vauva menisimme ensimmäiseksi yöksi vierashuoneesemme nukkumaan jotta kaikki saisivat nukuttua. Pete ja Mila nukkuivat makuuhuoneessa kuten yleensä ja minun ensimmäinen yöni meni imettäaessä pientä. Ensimmäinen yö kotona oli levoton vauvalla, mutta onneksi Mila oli yllättävän hyväuninen eikä herännyt vauvan ääntelyyn. Seuraavana päivänä nukuimme vauvan kanssa vähän pidempään ja Pete heräsi normaalisti Milan kanssa. Heräsimme noin tunnin myöhemmin ja mietin herätessämme, että olemme nyt todella nelihenkinen perhe. Se tuntui ja tuntuu niin oikealta.

Miten meillä on mennyt?

Vauva on osoittautunut parin viikon aikana todella tyytyväiseksi ja hyvin rauhalliseksi. Hän syö ja nukkuu sekä seurustelee. On ollut niin ihmeellistä huomata kuinka erilaisia vauva-ajat voivat olla. Milan vauva-aikaa verratessa en voi vieläkään ymmärtää sitä kuinka nyt saamme nukkua ja vauva viihtyy hyvin muuallakin kuin pelkästään sylissä ja tissillä. Tämä on todella tervetullut ja eheyttää asia sekä mahdollistaa sen, että voimme liikkua ja tehdä asioita paljon yhdessä kun vauva kulkee hyvin mukana meidän kanssa. Mitä tulee Milan suhteen on Milakin ottanut pikkusiskon hyvin vastaan ja osallistuu hoitamiseen vielä ei ole tullut suuria mustasukkaisuuksia, mutta uhma on nostanut enemmän päätään nyt vauvan tultua. Milalla myös alussa oli vaikeuksia nukahtaa ja vaatii nyt vierelleen isän tai äidin, että saa unenpäästä kiinni. Onneksi minulla on vierelläni maailman paras isä lapsillemme ja hän on ollut niin suurena apuna kun olen tarvinut aikaa vauvan kanssa ja Mila on tarvinut huomiota. Opettelemme yhdessä nyt yhteisiä rutiineja rauhassa nelihenkisenä perheenä.  Nyt on tulossa suuri muutos Peten lähdettyä töihin ensi viikolla ja se tietenkin jännittää minua sillä silloin toinen meistä vanhemmista on poissa päivät ja minun täytyy selvitä tyttöjen kanssa nyt yksin Peten työpäivien ajan. Kerron teille sitten miten arkemme lähtee sujumaan Peten palattua töihin.  Nyt onneksi saamme vielä nauttia parista yhteisestä päivästä ennen isyysloman loppumista ja se aika pyhitetään yhdessäoloon ja levähtämiseen.

Kiitos kun luit ja kuljet kanssamme tätä vauvantuoksuista matkaa ?

Parhain terveisin

Maiju