Hae
Minulta sinulle

Pian meitä on viisi

Havahtumisia ja tuntemuksia

Havahdun päivä päivältä enemmän siihen ajatukseen, että ihan pian meitä on neljän sijasta viisi. Se ajatus tuntuu samalla helpottavalta ja todella jännittävältä. On paljon asioita joita en osaa edes vielä ottaa huomioon varmasti ja ajattelen asioita hyvin optimistisesti kunnes huomaan, että yksi ihminen lisää perheessämme varmasti tarkoittaa suurta muutosta sen sijaan kuin että hän vain tupsahtaisi joukkoomme ja menisi siinä missä me muutkin. Tottakai tiedän luonnon hoitavan tämän asian ja uusi jäsen perheessämme sujahtaa varmasti saumattomasti joukkoomme ja pian huomaamme ajattelevamme miten olemme koskaan voineetkaan elää ilman häntä, Jo aika mahassa valmistaa meitä äitejä tulevaan muutokseen ja luonnollisesti ohjaa meitä tekemään tiettyjä asioita ennen uuden tulokkaan saapumista mahan ulkopuolelle. Nyt kun olen useamman lapsen äiti huomaan kyllä kuinka paljon nopeamin koko raskaus-aika on mennyt ja on myönnettävä ettei siihen ja tulevaan pieneen mahassa ole vain pystynyt millään siirtämään ajatuksia ja huomiota niin paljon kuin esimerkiksi esikoisen kohdalla. Sen huomaa myös, että kaikki asiat joita olen edellisten raskauksien aikana stressannut olen tässä raskaudessa jättänyt helpotukseksi nyt suurimmaksi osaksi stressaamatta. Olen ajatellut, että murehtimalla kaikkea mihin ei voi itse vaikuttaa saa vain itsellensä turhaa mielipahaa. Olenkin onnekseni saanut lähes ”normaalin” raskauden jossa ei ole ainakaan tarvinnut elää suurien rajoitusten kanssa ja nauttinut siitä täysin rinnoin ja niin teen loppuun saakka. Nythän on enään ajan kysymys koska vauva päättää saapua maailmaan sillä laskettuun aikaan on enään kuukausi aikaa. Siltikin uskallan suunnitella vielä reissuja ja juhlia mitä en enään edellisissä raskauksissa tässä vaiheessa kovin uskaltanut suunnitellakaan. Tämä on jotenkin itselleni äärettömän vapauttava ja eheyttävä asia. En ole mitenkään rikki tai rajoittunut vaikka olenkin raskaana. Tämmöisen raskauden todella tarvitsin kahden haastavan raskauden jälkeen.

 

Kuvat: @annikaheiskanenphotography

Tuleva synnytys

Synnytys on asia johon lähden myös hyvin paljon kokeneempana ja varmempana. Olen myös varautunut siihen, että tällä kertaa saatan synnyttää yksin joka tietenkin minua jännittää, mutta johon olen henkisesti jo valmistautunut enkä anna sen ajatuksen liikaa tuoda paineita tulevaan synnytykseen. Olen toivonut tässä synnytyksessä enemmän kodinomaista tunnelmaa ja rauhaa sekä haluaisin saada olla vielä enemmän kehoni kanssa yhtä koko synnytyksen ajan. Jossain vaiheessa haaveilin oikeasti tässä raskaudessa jopa synnyttäväni kotona, mutta raskausajan diabetes ja vauvan sokerien mittaukset ym. siirsivät ajatuksiani nyt pois sieltä ja tiedän sen olevan riskittömämpää sairaalassa joten katsotaan täyttyykö tämä unelmani ehkä vielä joskus vaan ei tässä raskaudessa. En tiedä miksi, mutta jotenkin odotan tulevaa synnytystä todella paljon ja kovasti haluan kokea sen. Se on suurinta mitä kehoni on pystynyt tekemään ja kun olen saanut kokea sen jo kahdesti olen todella kiitollinen siitä, että minulle annetaan mahdollisuus kokea se ainakin vielä kerran.

Asiat joita suunnittelen synnytyksen lisäksi

Seuraavat asiat joita nyt suunnittelen synnytyksen lisäksi on lähinnä vauvalle pakolliset asiat kuten omat tuttipullot, tutit, harsot, oma syöttötuoli ja vaatteet (joista osa tulee kyllä tytöiltä perintönä). Mitään muuta en ole vielä hankkinut ja en ole pakannut vielä mitään mukaani sairaalakassiinkaan. Tuleva vauva on siis todella suurella todennäköisyydellä poika joten vähän haluan myös hänelle omia vaatteita ja tavaroita hankkia ja ihan vain fiilistellä sitä ajatusta, että pian siskot saavat veljen. Muutenkin ajatus pojasta jotenkin kutkuttaa minua ja hätkähdän monesti ajatellessani sitä. Pian todella olen myös pojan äiti.

Tulevan lapsen nimi 

Sitten yksi suurimmiksi haasteiksi on yllättäen muodostunut nimen valinnan vaikeus. Tytöille oli todella helppoa löytää nimiä ja niitä tupsahteli mieleen tuon tuosta jopa niin paljon, että piti karsia pois sellaisia jotka olisi halunnut antaa ja jättää ns. varalle. Nimi on ollutkin päätettynä lähes varmaksi molempien tyttöjen kohdalla jo ennen tyttöjen syntymää, mutta nyt on ollut äärettömän vaikeaa löytää nimeä joka todella tuntuisi omalta ja vieläpä meidän molempien mielestä. En osaa selittää sitä, mutta minulle henkilökohtaisesti on ollut tärkeää pyöritellä tulevan lapsen nimeä jo hyvin vahvasti mielessäni ennen vauvan syntymää ja ajatella vauvaa mielessä jo tulevalla nimellä. Olen kuluttanut pääni puhki miettimällä mieheni kanssa sopivia nimiehdotuksia pojallemme vaan pää lyö tuon tuosta tyhjää. Olen saanut sentään nyt listattua hyviä vaihtoehtoja ja kaikille jotka ovat kiinnostuneita siitä mikä voisi olla tulevan lapsemme nimi tästä listasta löytyy nimet jotka valikoituu pojallemme.

Nimet jotka ovat vahvoja suosikkeja pojallemme:

Paulus, Patrik, Peetu, Miguel, Manuel, Elian, Joakim, Noel

 

Nyt jäämme siis odottamaan tulevan vauvan syntymää ja tekemään viime hetken valmisteluita vielä ennen hänen syntymäänsä.

Oli niin ihana pysähtyä hetkeksi ja kirjoittaa jälleen ajatuksia tänne. Nyt tunuu jälleen siltä, että kirjoittaminen on luontevaa ja ihanaa omaa aikaa joten toivon, että tämän blogin suhteen tulen olemaan taas aktiivisempi.

 

Kiitos kun olet siellä ja kuljet tätä matkaa kanssani.

 

– Maiju

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *